Laura makasi tuijottaen pimeyteen. Minulla on aina kirja valmiina siltä varalta, että jossain vaiheessa yötä en saa unta, ja aloitin tämän kirjan lukemisen kuten kirjan ensimmäisessä lauseessa kuvattiin. Luin kuinka Laura-tyttö makasi tuijottaen pimeyteen ja murehtien asioita kuten sokeritautia (sokeripalojen syömisestä) ja kuolemantautia (lumessa istumisesta) sekä pimeyttä yleensä. Kirjassa on hyvin kuvattu Lauran iloja ja suruja, jotka tuntuvat sillä hetkellä maailman suurimmilta, mutta menevät nopeasti ohi. Lapsen maailmassa yhdistyvät ehdottomuus ja hetkellisyys, joita aikuisten maailmasta ei samalla tavalla löydä.
Kirja kertoo myös Lauran äidistä Annasta ja tämän sisaresta Saarasta. Aikuisten naisten murheet ovat erilaisia kuin tytöllä, ja olen nyt siinä iässä että ymmärrän molempia sukupolvia, vaikka kirjan tapahtumat eivät muuten vastaakaan elämääni. Miten ne voisivatkaan, sillä kirja on kirjoitettu 1940-luvulla ja kuvaa omaa aikaansa. Vaikka nykynaisillakin on parisuhdeongelmia, huomaan kirjaa lukiessani, kuinka meillä on paljon enemmän vaihtoehtoja entiseen verrattuna.
Kirjan rakenne on monessa suhteessa kaksitasoinen. Kirjassa on kaksi osaa: eilispäivä ja huomispäivä. Kirjassa on kaksi näkökulmaa: lapsen ja aikuisen. Kirjassa on kaksi tapahtumapaikkaa: karu pohjoinen pikkukaupunki ja kukkia täynnä oleva Etelä-Eurooppa. Näiden välimaastossa on Helsinki, jossa Saara-täti törmäilee entiseen mieheensä ja tämän nuoreen, raskaana olevaan vaimoon. Saara oli omistanut elämänsä taiteilijamiehensä uran tukemiseen oman taiteilijauransa kustannuksella. Enää Saaralla ei ollut miestä eikä paljon muutakaan. (Huom. Taidekeskus Retretin tämän kesän näyttely kertoo samasta aiheesta, taiteilijapariskunnista.)
Minulla on muutama hyllymetri perittyjä lukuromaaneja ja tämä oli taas sellainen. Kirjailija Kaija Lintumaa on oikealta nimeltään Gerda Laelia Lindgren ja ammatiltaan kääntäjä. Tämä näkyy tekstissä päällelliimattuina englannin-, saksan- ja ranskankielisinä lauseina, mutta muuten kieli on mukavaa vaihtelua nykykirjallisuudelle. Nautin välillä siitä, että tekstissä käytetään sellaisia sanoja kuin sylys ja pielus tai siitä, että väkevä ei liity makuaistiin.
***
Aikamoinen sattuma, että me tämän blogin kirjoittajat olemme lukeneet samanaikaisesti kolme täysin erilaista kirjaa, jotka kaikki korostavat lapsen näkökulmaa. Kahden edellisen tekstin jälkeen ajattelin, että tämä blogiteksti menee uusiksi, mutta palaan kahteen edellä käsiteltyyn kirjaan myöhemmin.
Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Huomispäivä
Kirjailija: Kaija Lintumaa
Kustantaja: WSOY (1946)
Mian arvio: **1/2