Vanha piika

Kun naisella on hevosen naama, kurjen olemus ja kyyhkysen sisu, elämä kolhii. Iitaa kolhivat myös ilkeät ihmiset ja niitä maaseudulla näyttää riittävän. Tätä kaikkea uuteen taloon piiaksi pestatun Iitan on vaikea kestää, vaikka on luonteeltaan lempeä kuin lehmä ja lauhkea kuin lammas. Onneksi maaseudulla on myös hyviä ihmisiä, ja Iitan tilanne lopulta paranee. Pahimmat ämmät saavat näpäytyksen ja petollinen sulho opetuksen. Vanha piika ei olekaan vanhapiika!

Auni Nuolivaaran kyläkertomus ”Kukkiva kesä” on mustavalkoinen kirja. En saanut siitä paljon irti, vaikka olin virittäytynyt heinälatoromantiikan aaltopituudelle. Kirjassa oli kaipaamaani vanhanaikaista kieltä ja maaseudun kuvausta, mutta ne eivät vetäneet vertoja F. E. Sillanpäälle. Nuolivaaran kirjassa juotiin koko ajan korvikekahvia ja minusta lukijana tuntui samalta. Aitoa asiaa tämä kirja ei vastannut.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Kukkiva kesä

Kirjailija: Auni Nuolivaara

Kustantaja: Gummerrus (1948)

Mian arvio: **

Miksi kirjoittaa?

Kirjailijoilla on omat syynsä kirjoittaa.

Joku kirjoittaa säilyttääkseen mielenrauhansa.

If I don’t write to empty my mind, I go mad. (Lord Byron)

W. Somerset Maugham kirjoitti saadakseen lohtua.

Writing is the supreme solace. 

Joillakin kirjailijoilla on älyllinen peruste.

 I write to find out how much I know. The act of writing for me is a concentrated form of thought. (Don de Lillo)

Stephen King haluaa tuottaa lukijoilleen iloa.

All writing is about enriching the lives of those who will read your work, and enriching your own life, as well. 

Jotkut kirjailijat rakastavat sanoja.

I loved words. I love to sing them and speak them and even now, I must admit, I have fallen into the joy of writing them. (Anne Rice)

To me, the greatest pleasure of writing is not what it’s about, but the inner music that words make. (Truman Capote)

Hemingway taas pyrki yksinkertaisuuteen.

My aim is to put down on paper what I see and what I feel in the best and simplest way.

Joku haluaa pitää hauskaa.

Writing is the most fun you can have by yourself. (Terry Pratchett)

Mickey Spillane taas uskoi, että kirjailija on parhaimmillaan vanhempana.

If you’re a singer you lose your voice. A baseball player loses his arm. A writer gets more knowledge, and if he’s good, the older he gets, the better he writes.

Jollain on sanansa sanottavana.

You don’t write because you want to say something; you write because you’ve got something to say. (F. Scott Fitzgerald)

Judy Blumella on sisäinen pakko.

Those of us who write do it because there are stories inside us burning to get out. Writing is essential to our well-being.

Joku ei osaa muutakaan.

Writing is a dog’s life, but the only life worth living. (Gustave Flaubert)

Lukijalle sanat, lauseet ja tarinat ovat syitä tärkeämpiä. Mitä tekisimmekään ilman niitä? 

Lainausten lähteenä Flavorwire.

Heinälatoromantiikkaa

Suomalainen versio

Japanilainen versio

Näin juhannuksen aikoihin minulla ja äidilläni on tapana lukea jokin vanhaa suomalaista maaseutua kuvaava kirja. Viime vuonna luimme Frans Emil Sillanpäätä, tämän vuoden kirjaa en ole vielä valinnut, mutta äitini on jo melkein lukenut omansa, Auni Nuolivaaran kirjan Paimen, piika ja emäntä. Tämä aikansa (1936) menestysteos oli minulle täysin tuntematon. Googlettamalla löytyi yllättävä tieto: kirja on paitsi käännetty japaniksi, siitä on myös tehty Japanissa piirrosanimaatio Katri, Girl of the Meadows. Ja mikä parasta, netistä löytyy kaikenlaista Katri-juttua … ööö … japaniksi.

Tuku tuku lampaitani

Tämän kirjan luettuaan ei enää koskaan katso lampaita viattomin silmin. Lammas saattaa olla itse paholainen tai pyrkiä maailmanvalloitukseen. Onko se sittenkään eläin ollenkaan, vai onko sen sisällä ihminen? Tai pyrkiikö lammas ihmisen sisälle, ohjailemaan tätä korruptioon ja häikäilemättömyyteen? Vai onko se vain viattomuuden menettämisen symboli tai intohimoisen etsinnän kohde?

Haruki Murakamin A Wild Sheep Chase (suomennettu nimellä Suuri lammasseikkailu) on japanilaiskirjailijan kolmas romaani ja ensimmäinen, joka on käännetty. Kirja päättää "Rotan trilogian", mutta Murakami pitää ensimmäisiä osia heikkoina. Kirjalle on myös jatkoa, Dance, Dance, Dance, jossa samat päähenkilöt kohtaavat.

Kirjassa nimettömäksi jäävä kolmekymppinen PR-firmassa työskentelevä mies ajautuu erikoiseen takaa-ajoon, jossa hänellä on kuukausi aikaa löytää yksi tietty lammas Japanista. Kirjaa on kuvailtu salapoliisiromaaniksi (lähtöasetelma kieltämättä muistuttaa Film Noiria), myyttiseksi ajojahdiksi Moby Dickin tapaan ja Japanin 1900-luvun sotien ja rappion allegoriaksi. On myös arveltu, että eri henkilöt kuvaavat päähenkilön eri puolia. Minulla on kirjasta kuitenkin oma näkemykseni.

Kirjassa ei nimetä päähenkilön lisäksi juuri muitakaan henkilöitä. Hänen elämänsä naiset ovat "Se-tyttö-joka-makasi-kaikkien-kanssa", "Ex-vaimoni" ja "Tyttöystäväni". Hänellä on myös "Bisnespartneri" ja "Kissa". Ja hän etsii siis "Lammasta". Mielestäni tämä nimettömyys merkitsee irrallisuutta, ajelehtimista, jota päähenkilö on elämässään harrastanut. Hän ei ole oikein kiinnittynyt mihinkään, eikä hänellä ole tavoitteita eikä unelmia. Nuoruusajan kavereille sentään on nimet: "Rotta" ja "J", ja nämä osoittautuvatkin olleen hänen merkittävimmät ihmissuhteensa. Kun hän joutuu selviämään vaikeista tehtävistä, erikoisista olosuhteista ja kummallisista kokemuksista, hän löytää päämääränsä ja osaa toimia oikein. Eräänlainen kasvukertomus siis, hyvin surrealistinen sellainen, mutta kuitenkin. Ja se lammas? En tiedä. Söpö sorkkaeläin, johon liitettynä järjettömätkin ideat tuntuvat jotenkin maanläheisiltä?

Kirja sai minut kohottelemaan kulmakarvojani monessakin kohdassa, mutta Murakaminkin maassa maan tavalla. Kirjailijan teoksissa rytmillä on suuri merkitys ja hänen kielensä on aina upeaa. Erityisen eksoottisesti ja maalailevasti hän kuvailee lunta eri olomuodoissaan, kaukana Japanin pohjoisosan vuoristossa. Näin keskikesän aikaankin tämä herättää suomalaisessa kaipuun talveen ja sen maiseman kuulauteen. Kirjassa sataa kovaa, rakeista lunta, läpinäkymätöntä, tarttuvaa räntää, hiljaista, rauhallista ja pörröistä lunta.

The following day, my eleventh, was bright and clear. The prodigal sun bided its time, leaving the pasture a patchwork of snow, which gleamed in the sunlight. The snow that had collected on the roof's gables came sliding down in would-be icebergs that broke up on the ground with an unnerving thud. Melting snow dripped outside the windows. Everything sparkled. Each droplet clinging to each tip of every oak leaf shone.

Länsimaisessa perinteessä lampaat liitetään nukahtamiseen. Minulle tämä kirja oli mitä mahtavinta unilääkettä. Pari-kolme sivua illassa ja nukahdin Kindle kädessä. Ikävä kyllä tarina ei oikein pitänyt minua otteessaan; en tiedän oliko nukahtelu syy vai seuraus, mutta kyllä tästä ne kaikki tutut Murakamin elementit löytyvät, miellyttävässä ja pohtimaan pistävässä muodossa.

Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Haruki Murakami
Kirjan nimi: 羊をめぐる冒険 Hitsuji o meguru bōken
Kustantaja: Kodansha (1982)

Englanninkielinen nimi: A Wild Sheep Chase
Kääntäjä: Alfred Birnbaum
Kustantaja: Kodansha International (1989)

Kirja on myös suomennettu, kommenttejani suomennoksesta täällä.

Asteriinan arvio: ***

Reittä pitkin Helsingissä

Sampo Nygren on nuori ja komea mies, joka ei saa elämässään mitään aikaan, kunnes tapaa kuntosalilla seuralaispalvelua pyörittävän naisen. Sampolla alkaa uusi ura.

Luin pitkästä aikaa Outi Pakkasen dekkarin, enkä ollut kovin vaikuttunut. ”Seuralainen” on mukiinmenevä, mutta ei sen enempää. 1990-luvulla Pakkasen dekkarit olivat minulle kirjavuoden valopilkkuja muutaman muun naisdekkaristin kirjojen lisäksi, mutta sain niistä jossain vaiheessa tarpeeksi. Tämän kirjan osuttua kohdalle ajattelin katsoa, löytyykö kipinä uudestaan. Ei löytynyt.

En yleensä lue muiden arvosteluja ennen kuin kirjoitan oman arvioni. Nyt tein poikkeuksen ja löysin ylistäviä arvioita tästä kirjasta. Niiden mukaan henkilögalleria oli kiinnostava ja juoni jännittävä. Minusta henkilöt olivat epäuskottavia ja juonen kehittely huteraa. Ainoa mistä olen samaa mieltä on Pakkasen oivallinen Helsinki-kuvailu taas tässäkin kirjassa. Ja varsinkin tässä, sillä osa tapahtumista sijoittuu minun kodistani kivenheiton päähän.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Seuralainen
Kirjailija: Outi Pakkanen
Kustantaja: Otava (2010)

Mian arvio: **

Kirjojen maailmoja

Lähde: Facebook / kirjailija Blake Charlton (Spellwright ja Spellbound).

Gordionin solmu

Ilmeisesti joku bullterrierin omistaja on lukenut liikaa Antiikin tarinoita.
Lisää Koiramme-lehdessä 6/2012, s. 68.