Kesä tuntui menevän ohitseni kaupungissa remontin keskellä, joten tartuin Frans Emil Sillanpään kirjaan Ihmiset suviyössä, jossa kuvataan monta ihmiskohtaloa yhden vuorokauden aikana. Tehdään töitä, juhlitaan. Juodaan alkoholia, saunotaan. Joku kuolee. Sattumalta telkkarissa esitettiin vähän aikaa sitten kirjan pohjalta tehty elokuva, mutta en katsonut sitä, sillä halusin lukea kirjan ilman ennakkonäkökulmaa, ja se kannatti. Elokuvassa nimittäin pääpariksi on nostettu nuori pari, joka kirjassa on vain yksi monista.
Luin kirjaa öisin sängyssä, ikkunaverhot ja ikkuna auki, katselin siitä näkyvää vaaleaa taivasta ja kuuntelin puutarhan ääniä. Tämä kaikki kesäiseen luontoon liittyvä on kirjassa kuvattu hyvin. Kirjan rakenne tuo mieleen nykyaikaisen elokuvan, jossa yhtäaikaisia tapahtumia tarkastellaan eri näkökulmista. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939 maalaisväestön ja heidän elämäntapansa kuvaamisesta. En ole lukenut Hurskasta kurjuutta tai Nuorena nukkunutta, mutta Ihmiset suviyössä oli parempi mitä odotin.
Toisesta kirjasta taas tiesin mitä odottaa, sillä olin 1990-luvulla lukenut Juha Nummisen dekkarin Se huutaa joka pelkää. Taas ajetaan Packardilla Suomen suvessa, mutta ajassa on menty eteenpäin kuukausi (elokuu) ja monta kymmentä vuotta. Vanha loistoauto, joka Sillanpään kirjassa oli herrasväen käyttöauto, on Nummisen kirjassa rikkaan suvun lemmikki. Siinä missä Sillanpään kirjassa suuret varallisuuserot ovat sääntö, nykypäivän kirjoissa ne ovat poikkeus. Numminen käyttää usein tätä poikkeusta taitavasti hyväkseen kuvaillessaan nousukkaita herkullisella tavalla (varsinkin kirjassa Kyyhkynen).
Packardin lisäksi näissä kahdessa kirjassa on paljon muutakin samaa. Myös Nummisen dekkarissa tehdään töitä, juhlitaan. Juodaan alkoholia, saunotaan. Joku kuolee. Rakenne voi olla rasittava, sillä Nummisella on tapana kertoa samanaikaisista tapahtumista jopa muutaman lauseen välein. Olin jättää ensimmäisen Nummiseni kesken juuri tästä syystä, mutta Nummisen dekkarit ovat liian hyviä kesken jätettäviksi. Kirjailijan toimittajatausta näkyy siinä, että murhien selvittelyn ohella seurataan aina myös uutisten kehittymistä.
Se huutaa joka pelkää on täynnä tapahtumia ja näin uudelleen luettuna käänteitä oli ehkä liikaa. Vaikka Vanhan Rauman puutalot on sympaattisesti kuvattu, niin esimerkiksi Rauman giäl ei saa kirjassa huomiota. Ihmiset suviyössä puolestaan keskittyy pienten tapahtumien, kuten järvessä soutamisen ja huopaamisen, tarkkaavaiseen kuvailuun. Sillanpään vanhahtavaa kieltä oli nautinto lukea. Oivalsin, että moni suomalaisten nykyisistä sukunimistä tarkoittaa oikeasti jotain maatalouteen liittyvää. Samoin uutta oli se, että maar-liitteen voi liittää myös verbin vahvistukseksi. Kyllä maar.
Kirjat pähkinänkuoressa
Nimi: Ihmiset suviyössä
Kirjailija: Frans Emil Sillanpää
Kustantaja: Otava (1934)
Mian arvio: ****
Nimi: Se huutaa joka pelkää
Kirjailija: Juha Numminen
Kustantaja: WSOY (1995)
Mian arvio: ** 1/2
Ihmiset suviyössä on lempikirjani Sillanpäältä! Sen tunnelma on aivan uskomaton: tuskin kukaan on koskaan paremmin kuvannut kesäyön hiljaisuutta järvimaisemassa.
VastaaPoistaSillanpää on ollut mielessäni kun on annettu lapsille nimiä. Suviyön yksi päähenkilöistä on Nokia - siinäpä olisi ollut kansainvälinen nimi pojalle! Silja on mielestäni todella kaunis tytön nimi, mutta Sillanpään Siljan kohtaloa en omalleni tahdo, ja nimi jäi pois listalta.
Tämä ei vedonnut minuun. Toin syynä taisi olla se, etten ollut teosta lukiessani ehkä ihan oikeaa kohderyhmää. Kyseinen Sillanpään kirja luettiin yläasteella tai lukiossa äidinkielen tunnilla ja se oli silloin ihan kuolettavan tylsä. Ehkäpä Suviyötä osaisi jo arvostaa tässä iässä.
VastaaPoista