sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Supersalapoliisin paluu

”Sherlock on viilee”, sanoo kirjahullun puoliso, kun kuulee, että pitäisi kirjoittaa Sherlock Holmesista jotain. Conan Doylen luoma Holmes on todellakin viileä ja edelleen moderni. Kirjahullulla on hyvin läheinen suhde Sherlock Holmesiin paitsi kirjojen myös television ja elokuvien kautta. Sherlock Holmes on kuin vanha ystävä, jonka luokse voi palata aina, kun pettyy lukemiinsa kirjoihin tai väsyy television tarjontaan. Ja onhan Sherlockissa toki mihin palata. Conan Doyle kirjoitti kaiken kaikkiaan neljä Holmes-aiheista romaania ja 56 novellia. Ja elokuviakin on pitkälti yli toistasataa. Ja tv-sarjoja useita.   

Sherlock Holmes-mannasta voi nauttia tällä hetkellä sekä elokuvateattereissa että televisiossa. Robert Downey jr:n esittämä katu-uskottava supersankari on hiukan epäortodoksinen Sherlock, jos tulkintaa vertaa Jeremy Brettin neuroottiseen neroon tai Basil Rathbonen klassiseen Sherlockiin. Mutta Sherlockin moniulotteinen hahmo kestää myös uudelleentulkinnat. Esimerkiksi BBC toi supersalapoliisin pari vuotta sitten menestyksekkäästi nykyaikaan. Benedict Cumberbatchin moderni Holmes ratkoo rikoksia Watsoninsa kanssa varsin ansiokkaasti älypuhelinten ynnä muiden teknisten innovaatioiden avulla. Aikahyppy toimii loistavasti, sillä Holmesin kylmänviileä asenne ja tunnekylmyys on kuin tehty 2000-luvulle.

Mutta että ihan uusi Sherlock Holmes-seikkailu? Kyse ei ole Conan Doylen kadonneesta käsikirjoituksesta, vaan Anthony Horowitzin kirjoittamasta uudesta Sherlock Holmes seikkailusta. Horowitzin House of Silkillä on virallinen leima, sillä se on kirjoitettu Conan Doylen perikunnan luvalla. Mutta onko se Holmesia? Voiko Conan Doylen tyyliä jäljitellä? Tarinasta ei mitenkään erityisesti huomaa, ettei se ole Conan Doylen käsialaa. 
House of Silk on kohtuullisen toimiva Holmes-seikkailu, jossa liikutaan viktoriaanisen Lontoon pimeillä kujilla, tutustutaan vankilalaitokseen ja oopiumluoliin sekä selvitetään holmesmaisen monimutkaista mysteeriä. Holmes jää kuitenkin yllättävien juonenkäänteiden vuoksi hiukan sivuosaan, eikä mestarietsivän terävästä päättelystä pääse nauttimaan riittävästi. Tohtori Watson kuljettaa kertomusta tuttuun tapaansa ja tarinassa tavataan myös komisario Lestrade ja aina yhtä salaperäinen Mycroft Holmes. Horowitzin tapa käsitellä henkilöitään poikkeaa hiukan Conan Doylesta. Hahmot näyttäytyvät jotenkin inhimillisempinä ja syvempinä. Esimerkiksi tohtori Watsonin persoonaan ja henkilöhistoriaan avataan uusia ovia. Sama pätee komisario Lestraden hahmoon, joka on tarinassa hiukan keskeisemmässä roolissa kuin Conan Doylen seikkailuissa.

Ei. Kirjahullu ei valita, jos Horowitz kirjoittaa vielä joskus lisääkin näitä seikkailuja, kunhan muistaa ottaa seuraavalla kerralla Holmesin ihan kunnolla tarinaan mukaan.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: House of Silk
Kirjalija: Anthony Horowitz
Kustantaja: Little, Brown & Company (2011)

Lempeästi hullu arvio: ***+

5 kommenttia:

  1. Oh, pitääpä pistää korvan taakse ilmoittaa toinen Sherlock-fani. Minullekin Sherlock Holmesin kootut on sellainen kirja, että sen pariin voi palata ihan aina.

    Ja oi että, minä olen ollut todella todella ihastunut tuohon BBC:n "Uuteen Sherlockiin" ja harmittelen että kolmoskausi tulee vasta kesällä 2013. Pitänee katsella kahta ensimmäistä kautta sitten repeatilla.

    Downey Juniorin Sherlockista sen sijaan en juuri perusta, ehkä eniten siksi että minusta Jude Law ei näytä Watsonilta. Leffat kuitenkin menettelevät jos en ajattele niitä Sherlock Holmeseina. :)

    Vähän lähdin sivupoluille mutta siis kiitos tämän esittelemisestä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteistasi Linnea! Ja mukava kuulla, etten ole Sherlock-innostukseni kanssa yksin.

    Minulle Jeremy Brett on ainoa oikea Sherlock, mutta pakko myöntää, että Benedict Cumberbatch on uutena Sherlockina aika vakuuttava. Itselleni Jude Law ei niinkään tuota ongelmia Watsonina, vaan Downey jr muskeleitaan esittelevänä Sherlockina. Mutta hyvä toimintaelokuva ykkösosa oli. Ei siinä mitään. Kakkososaa en ole vielä nähnytkään.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava kirjoitus, ja ratkaisu kirjailijan kuolemaan.

    VastaaPoista
  4. Edustan sitä sukupolvea (en ikäni, vaan kiinnostukseni osalta), jolle ainoa oikea Sherlock Holmes on Robert Downey Jr. Ja ainoa syy katsoa Sherlock Holmes -elokuvia on Jude Law. Mutta eikös lastenkin kohdalla ajatella, että ihan sama mistä syystä tutustuu kirjallisiin hahmoihin, kunhan tutustuu?

    VastaaPoista
  5. Hyvä pointti, Asteriina! Pääasia, että maailman kirjallisuuden merkkihahmot pysyvät hengissä ja uudet sukupolvet löytävät ne yhä uudelleen.

    Ja Sherlockissa riittää näköjään ammennettava, ainakin jos käy vilkaisemassa kuinka monta tulkintaa Sherlockista (ja Watsonista) on vuosien saatossa tehty:

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_actors_who_have_played_Sherlock_Holmes

    Lista on pitkä kuin nälkävuosi.

    VastaaPoista