Suljetussa piirissä

Kirjahullun kirjallinen aikamatka Britannian lähihistoriassa jatkuu. Nyt hypätään kahdeksankymmenluvusta 2000-luvulle ja vaihdetaan poliittinen viitekehys konservatiiveista dynaamiseen työväenpuolueeseen. Kirjallisena oppaana toimii satiirikkona tunnetun Jonathan Coen Suljettu piiri.

Coen Suljettu piiri on itse asiassa jatko-osa aiemmin ilmestyneeseen Konnien klubiin. Suljettu piiri toimii kuitenkin myös itsenäisenä teoksena, vaikkei tuota aiempaa osaa olekaan lukenut. Kirjailija on nimittäin huomaavaisesti kirjoittanut kirjan loppuun Konnien klubin juonitiivistelmän, jossa kerrataan lyhyesti aiemmat tapahtumat. Kärryille pääsee kyllä ilman tiivistelmääkin.

Coen teos on päähenkilöiden runsaudensarvi. Henkilögalleriasta löytyy mestariteostaan ikuisesti  kirjoittava kirjanpitäjä, rahaa nainut vasemmistolainen toimittaja, Labour-puolueen itsekeskeinen, mutta epävarma MP, siskonsa mystisesti menettänyt ja pojastaan vieraantunut ikuinen etsijä sekä koko joukko muita hahmoja. Coen henkilöhahmoissa on tiettyä runsaudenpulaa ja lukijana jää janoamaan syvempää luotausta henkilöhahmojen motiiveista ja sisäisestä elämästä. Päähenkilöiden karsiminen ja joihinkin keskeisiin teemoihin keskittyminen olisi ehkä taannut lukijalle vielä tiiviimmän lukukokemuksen.

Coen kirja suhtautuu kriittisesti hampaatonta New Labour-politiikkaa kohtaan. Mikään ei nimittäin olennaisesti muutu, vaikka Britannia ottaakin askeleen vasemmalle vuonna 1997, Labour-puolueen murskavoiton ansiosta. Maggien sijaan palvotaan nuorta komeettaa, Tony Blairia, joka ottaa harteilleen pääministerin viitan varhaiskypsässä 42 vuoden iässä.  Konservatiivista linjaa jatkavat poliittiset päätökset verhotaan New Labourin näennäisvasemmistolaisella terminologialla ihmisläheisimmiksi ja rahan vallasta vapautuneiksi. Juhlapuheiden tasolla ollaan vasemmalla, mutta päätöksenteossa kaarretaan tutusti oikeaan suuntaan

Vaikkei Coen kirja olekaan täydellinen, sai se kirjahullun astumaan jälleen kerran kirjakauppaan. Mukaan tarttui Coen suomentamaton läpimurtoteos What a Carve Up!, joka odottaa kirjahyllyssä sopivan sateista hetkeä ja isoa teekupposta.

Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Jonathan Coe

Nimi: Suljettu Piiri (The Closed Circle)

Kustantaja: Tammi (2006) / Viking (2004)

Suomentaja: Arto Virtanen

Lempeästi hullu arvio: ***1/2

Töt-töt-töt-töt-töt-töt-töt-töt-tidididii !

Keskustelimme joskus aikaisemmin kesäkirjoista, ja ehdotin silloin Steve Altenin Megiä. Oikeastaan Meg on neljän kirjan sarja, joka kertoo syvyyksissä eläneestä esihistoriallisesta haista (megadolon carcharodon), joka nousee pintaan.

Luin mökillä Megiä ja käydessäni yksin iltauinnilla kehittelin itselleni Tappajahain sävelmää hyräilemällä ja meren pintaa katselemalla sellaisen paniikin, että ponkaisin vedestä ylös kuin lentokala. Meren pinta oli tyyni, mutta me Peter Benchleyn ja Steve Altenin lukijat tiedämme, että pinnan alla on kauheita salaisuuksia.

Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Steve Alten

Kirjat: Meg – A Novel of Deep Terror (1997), The Trench (1999), Meg – Primal Waters (2004), Hell´s Aquarium (2009)

Mian arvio: mukaan merenrannalle

Kauneutta etsimässä

Kirjahullun 1980-luku sijoittuu lapsuuden ja nuoruuden rajamaille, ala-asteen ensimmäisestä luokasta lukion alkuvuosiin. Muistin sokkeloissa kirjekaverit, olkatoppaukset, c-kasetilta kuunneltu teinipoppi ja hajustetut pyyhekumit viihtyvät sulassa sovussa Kekkosen, Reaganin, Thatcherin, AIDSin, nälänhädän ja ydinsodan pelon kanssa.

Brittiläisen Alan Hollinghurstin Booker-palkittu The Line of Beauty sijoittuu hieman erilaiseen 1980-luvun todellisuuteen. Kirjassa seurataan nuoren homomiehen elämää Lontoon ylellisessä ja poliittisesti latautuneessa ilmapiirissä. Kaunosieluinen Oxfordin kasvatti Nick Guest asettuu rikkaan Feddenin perheen alivuokralaiseksi ja elää perheen kodissa neljä vuotta adoptiopojan tavoin. Nick palvoo perheen poikaa Tobya platonisesti ja etäältä, mutta ystävystyy erityisesti Tobyn siskon, mieleltään herkän Catherinen kanssa. Eletään vahvasti poliittista aikakautta. Margaret Thatcher on juuri astunut valtaan ja Feddenien perheen isä, bisneshenkinen Gerald, on ensimmäistä kauttaan parlamentissa konservatiivien edustajana. 

Päähenkilö Nick sukkuloi eri maailmojen välillä ikuisena tarkkailijana. Nick on ulkopuolinen monellakin tapaa: perhetaustaltaan, seksuaaliselta suuntautumiseltaan ja ammatinvalintansa vuoksi.  Keskiluokkainen, homo kirjallisuudentutkija on outolintu ylempien luokkien yltäkylläisessä ja näennäisen suvaitsevaisessa maailmassa. Näissä piireissä raha ja tausta puhuvat, mutta rahasta, taustasta saati homoudesta ei silti sovi puhua ääneen.  

Kirja seuraa Nickin matkaa neljän poliittisesti tapahtumarikkaan vuoden ajan. Lukija pääsee kurkistamaan vallan kulissien taakse, tosin sivustakatsojan perspektiivistä. Poliittinen elämä ei kiinnosta kauneutta ja rakkautta ahnaasti etsivää Nickiä, mutta edes Nick ei voi sulkea silmiään kaikelta siltä mitä ympärillä tapahtuu. Lukijalle välittyy kuva rahanahneesta aikakaudesta, jota hallitsee yksi hahmo: Margaret Thatcher. Poliittinen eliitti vaalii rautarouvan jokaista sanaa kuin kultakimpaletta ja on valmis tekemään uhrauksia varmistaakseen edes pienen hetken auringossa Thatcherin rinnalla. Maggie on aikakauden todellinen mehiläiskuningatar.

Poliittisten teemojen lisäksi Hollinghurst kuvaa varsin kiinnostavasti 1980-luvun alun homokulttuuria, jota leimaa seksuaalinen huolettomuus, hillittömyys ja salailun periaate. Kirjan edetessä homoyhteisöä vaivaavasta epätyypillisestä ”flunssasta” kuoriutuu AIDS, tuo varomattomia vaaniva ja luokkaeroista viis veisaava kirous. Samanaikaisesti homoyhteisö astuu ulos yhteiskunnan sille luomasta kaapista valtavirtaan ja seksuaalisen enemmistön suurennuslasin alle.

Alan Hollinghurstin kirjoja ei ole valitettavasti toistaiseksi suomennettu. Hollinghurstin uusin teos, vuonna 2011 ilmestynyt The Stranger’s Child odottaa jo kirjahyllyssä sopivaa hetkeä. Odotukset ovat korkealla, koska The Line of Beauty oli ainakin kerrassaan hieno lukukokemus. 

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: The Line of Beauty

Kirjailija: Alan Hollinghurst

Kustantaja: Picador Books (2004)

Lempeästi hullu arvio: *****

Ripaus rottinkia

Vuosikaudet lukulistalla ollut Axel Munthen ”Huvila meren rannalla” olisi vieläkin pelkkänä ajatuksena, ellei ystäväni olisi pudottanut kirjaa postilaatikkoon. Näin Anacaprin vuori tuli Mooseksen luo. Kirjan lukeminen viivästyi silti monta kertaa. Tunnelmaan päästäkseni katselin netistä kuvia Villa San Michelestä ja kuvien innostamana riensin pihalle tekemään puutarhatöitä. Sitten aloitin kirjaa, mutta kesken lukemisen tuli pakottava tarve perata kasvimaata. Sitten kirja käteen ja kuistille lukemaan. Kuistin leveä kivikaide on kuin tehty ruukkuja varten, huomasin ajattelevani, niitä mahtuisi tähän parikymmentä. Mitä kaikkea niihin istuttaisi? Kirjan lukeminen keskeytyi taas kerran.

Ruotsalainen Munthe teki haaveista totta rakentamalla Caprille ihanan huvilan. Välimeren runsaus hämmästyttää tällaista minimalistista pohjoismaalaista ihmistä, mutta ehkä juuri siksi  olemme otollista lukijakuntaa.  Yllättäen Munthen kirja on paljon muutakin. Lääkärin ammatin harjoittaminen Pariisissa ja Roomassa vievät suuren osan kirjasta. Munthen potilaat edustivat kahta ääripäätä: tylsyyteen kuolevaa eliittiä ja kulkutauteihin kuolevaa köyhälistöä. Munthe luovi sujuvasti molemmissa piireissä, mutta lähinnä hänen sydäntään olivat eläimet. En tiedä eläinsuojelun historiasta, mutta luulen Munthen olleen yksi edelläkävijöistä. Hän puhuu kauniisti erityisesti koirista, ja esimerkiksi kirjassa ”Hyvä, uskollinen, altis - Koiria mestarikertojien kuvaamina” yksi luku on suoraan Munthen kirjasta.

”Huvila meren rannalla” on sekoitus totta ja tarua. Munthe kertoo aikakauden julkkiksista kuten Guy deMaupassantista. Myös Pariisissa oleskellut Albert Edelfelt mainitaan kirjassa usein. Yritin etsiä Munthea paksusta Edelfeltin elämäkerrasta, mutta etsintä tyssäsi henkilö-hakemiston puutteeseen. Munthen kirjoitustyyli on itseironinen ja se on hyvä vastakohta hänen itserakkaudelleen. Suomennos on haastavaa, sillä kirja vilisee sanoja ja lauseita useista kielistä, mutta niihin tottuu nopeasti. Viimeisen luvun olisi voinut jättää pois, sillä se kertoo Munthen unista. Mieluummin olisin lukenut Munthen kahdesta avioliitosta ja suhteesta Ruotsin prinsessaan, mutta sitä varten täytyy tarttua Bengt Jangfeldtin kirjaan ”Axel Munthe – Tie Caprin huvilalle”.

Suosittelen tätä kirjaa, mutta varoitan: Munthen jälkeen huomaa istuvansa pihalla rottinkituolissa ja miettivänsä, että kyllä tänne oikeastaan sopisi muutama marmoripatsas seisomaan ja pari kanaa juoksentelemaan.

Kirjat pähkinänkuoressa

Nimi: Huvila meren rannalla

Kirjailija: Axel Munthe

Alkuperäinen nimi: Boken om San Michele (1929)

Suomentaja: J. A. Hollo

Kustantaja: WSOY (2004)

Mian arvio: ****

Nimi: Axel Munthe - Tie Caprin huvilalle

Tekijä: Bengt Jangfeldt

Kustantaja: WSOY (2010)

Mian arvio: lukulistalla

Nimi: Hyvä, uskollinen altis - Koiria mestarikertojien kuvaamina

Tekijä: Vappu Roos

Kustantaja: WSOY (1956)