torstai 11. elokuuta 2011

Lajityyppinsä parhaat

Kirjahullu ei ehdi  tällä hetkellä lukemaan muuta kuin sivukaupalla fantasiaa.  George R.R. Martinin kirjasarjassa on edetty sitten viime viikon tilanteen vain 600 sivua ja edessä on siis vielä noin 2000 sivun luku-urakka. Tämän takia on ehkä paikallaan antaa lukijoille puheenvuoro.

Blogissa on viime aikoina sivuttu monessakin yhteydessä genrekirjallisuutta, sen kaavamaisuutta ja yllätyksettömyyttä. Tylsien ja samaa kaavaa toistavien dekkareiden, fantasiakirjojen, trillereiden, tieteiskirjojen, chick litin ja muiden lajityyppinsä edustajien joukossa on kuitenkin myös ihan oikeasti hyviä ja ansiokkaita kirjoja. 

Joten arvoisat kanssalukijat! Listatkaa kommentteihin mielestänne parhaita ja toimivimpia genrekirjallisuuden edustajia. Ja perustella saa tietysti mielin määrin. Genrerajat ovat häilyviä, joten tiukkoja linjanvetoja eri lajityyppien välille ei tarvitse vetää. Ajatuksena on kerätä jonkinlaista listaa, jonka avulla genrekirjallisuuden suossa räpiköivä lukija voi suunnistaa kohti todellisia helmiä ja välttää tylsimmät lukukarikot.

Esimerkkejä mahdollisista listattavista lajityypeistä: dekkarit, trillerit, seikkailuromaanit, kauhu, chick lit, fantasiakirjat, tieteiskirjat, sotakirjat sekä romanttinen kirjallisuus. Lista on epäilemättä puutteellinen, joten ei pitäydytä pelkästään näissä, vaan pidetään mieli avoimena myös kaikille muille genreille.

3 kommenttia:

  1. Enempiä pohtimatta päälimmäisinä mieleen tulevat:
    - kauhusta Kingin It
    - romantiikasta Austenin Pride and Prejudice
    - chick litistä Fieldingin Bridget Jones (kytky edelliseen)
    - dekkareista Christien 10 pientä neekeripoikaa.

    Olen niin fakkiutunut, etten ole tainnut lukea lainkaan muiden mainitsemiesi genrejen varsinaisia edustajia. Tai sitten nyt vain ei tule mieleen. Trillereitä varmasti juu, lentokenttäpokkareina, mutta mitään ylitsevuotavan kehuttavaa en keksi. No, tällä hetkellä kesken oleva Chang-Rae Leen "The Surrendered" taitaa olla sotakirja, ja hyvin järkyttävä sellainen. Toimiva siis, mutta niin ahdistava, etten vielä pysty analysoimaan enemmälti. Palaan tähän pian.

    VastaaPoista
  2. Tämä hankala tehtävä pistää pohtimaan myös eri lajityyppien rajoja.

    Lasketaanko esimerkiksi Econ Ruusun nimi dekkareihin vai onko se historiallinen romaani? Entä Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjo - dekkari vai historiallinen romaani? Entä Perez-Reverten Yhdeksäs portti? Dekkari vai jännäri? Vaikeaa, vaikeaa.

    Scifistä on helpompi laatia listaa, jos tähän genreen suhtautuu laajasti. Tosin hyviä scifejä on vaan niin paljon. Mutta ehdottomasti listalle pääsee esimerkiksi Frank Herbertin Dyyni, Banksin Use of Weapons ja Le Guinin Left Hand of Darkness.

    Fantasiasta Le Guinin Maameri-kvartetti, Susanna Clarken Jonathan Strange ja Mr Norrel, Neil Gaimanin Stardust, Raymond A. Feistin Faerie Tale sekä Tolkienin trilogia, Silmarillion ja Hobitti.

    Romantiikasta Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon lisäksi ainakin Bronten sisarusten Kotiopettajattaren romaani ja Humiseva Harju.

    Sotaromaaneihin en osaa ottaa kantaa. Pitäisi joskus tutustua ennakkoluulottomasti näihinkin.

    VastaaPoista