torstai 15. syyskuuta 2011

Turkulainen Helsingis

Kaksi vuotta sitten muutimme perheen kanssa Turusta Helsinkiin. Olin tänään kaupungilla ja ostin lapsille kirjan ”Tatu ja Patu Helsingissä”. Tämä kirja olisi pitänyt ostaa jo heti alussa, niin hauska se on. Istuin kahvilassa ja luin kirjaa itsekseni naureskellen. Kirjassa on nimittäin paljon hauskoja yksityiskohtia myös aikuiseen makuun.

Tatu ja Patu ovat Outolan veljekset, jotka saapuvat junalla Helsinkiin tapaamaan Jori-serkkuaan. Jorista on tullut kiireinen liikemies ja pojat kulkevat hänen kintereillään pitkin Helsinkiä. Tatun ja Patun silmin Helsinki näyttää kiireiseltä ja kiinnostavalta paikalta, ja sellainen se onkin. Nähtävää on paljon.

En ihmettele, että tämä on jo kirjan 13. painos. Tarina on vauhdikas ja kuvitus mainiota. Erityismaininta kuvituksen yksityiskohtaisuudesta, on kyse sitten panoraamakuvista rautatieasemalta tai kauppatorilta, tai pienemmän mittakaavan näkymistä esimerkiksi metrosta. Tatun ja Patun lailla jaksan ihmetellä sitä, että Helsinki on niin suuri ja siellä on niin paljon ihmisiä. Tämä kirja paketoi Helsingin näppärästi yksiin kansiin ja suosittelen sitä kaikille Outolasta tuleville.


Kirja pähkinänkuoressa

Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Nimi: Tatu ja Patu Helsingissä
Kustantaja: Otava (2003, 2010)

Mian arvio: ****

3 kommenttia:

  1. Mainio opus ja pojan suosikkikirjoja. Tätä luetaan aina uudestaan ja mietitään samalla Helsinkiä. Tatun ja Patun Suomi-kirja on myös kestosuosikki.

    VastaaPoista
  2. Tatua ja Patua meillä ei ole vielä luettukaan. Annoin "Tatun ja Patun Suomi" -kirjan veljelleni muistolahjaksi hänen muutettuaan pois Suomesta, kun tosiaan käsitin tämän olevan myös (hieman) aikuisempaan makuun.

    VastaaPoista
  3. Löysin eilen divarista Tatun ja Patun "Oudot kojeet". Hauska kirja, joka naurattaa sekä lasta että aikuista.

    VastaaPoista