Itämerta myötäpäivään. Etappi VI: Tapaus Latvia.

Maakuva muodostuu useiden tiedonlähteiden pohjalta alkaen koulutuksesta ja kokemuksesta. Tämän vuoksi maakuvan rakentajat kiinnittävät huomiota koulukirjoihin ja muihin tietokirjoihin sekä kaunokirjallisuuteen. Mitä koululaisille opetetaan meistä? Onko Encyclopedia Britannicassa faktat kohdallaan? Minkälaisen kuvan suositut kirjat antavat? Tekeekö Henning Mankelin ”Riian verikoirat” vääryyttä latvialaisille? Esimerkkejä on vaikka kuinka.

Yksittäisen ihmisen maakuvan muodostumisessa henkilökohtainen kokemus on tärkeää (pitikö lentoasemalla jonottaa tuntikaupalla?), mutta suuren yleisön kohdalla joukkotiedotusvälineillä on keskeinen merkitys. Kansainvälinen media ja siellä elävät käsitykset muokkaavat maakuvia, sillä tuskin kukaan meistä jaksaa tutkia uutisia pintaa syvemmältä. Tähän kohtaan pureutuu Helsingin Sanomien entisen Baltian kirjeenvaihtajan, Jukka Rislakin teos ”Tapaus Latvia”, joka osoittaa kymmeniä lehtiartikkeleita ja kokonaisia kirjoja, jotka perustuvat mis- tai disinformaatioon. Kirjan lähtökohta on se, että Latvian kuva maailmalla on huonompi kuin pitäisi.

En viitsinyt perehtyä Latvian omaan kaunokirjallisuuteen, mikä tavallaan olisi ollut tämän Itämeren kiertomatkan tarkoitus, mutta suosittelen muille lukijoille suurempaa viitseliäisyyttä. Maakuva on minulle tuttu aihe, mutta silti tämä kirja on melko raskas. Latvian (maakuvan) kipupisteet käydään kirjassa perusteellisesti läpi, ja vaikka ymmärränkin tarpeen saada oma ääni kuuluviin, en ole varma, onko tällainen kirja siinä oikea ratkaisu – vaikka tarkoitus hyvä onkin.

Identiteetin rakennusaineet: Kansainvälinen media.

Itämerellisyyden merkit: -

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Tapaus Latvia – Pieni kansakunta disinformaatiokampanjan kohteena
Kirjailija: Jukka Rislakki
Kustantaja: Vastapaino (2007)

Mian arvio: asian harrastajille

Päin mäntyä

Aleksis Kiven päivän kunniaksi lainasin kirjastosta Mauri Kunnaksen ”Seitsemän koiraveljestä” ja lokakuun illat ovat kuluneet rattoisasti sitä lasten kanssa lukiessa. En pidä kaikista Kunnaksen kirjoista, mutta tämä on oikein hyvä sekä tekstin että kuvituksen puolesta. Nautin ihanista mäntymetsistä ja lapset nauttivat seitsemän veljeksen seikkailuista. Kirjassa on tuttuja Kiven runoja kuten Voimalla seitsemän miehen ja oma suosikkini Oravan laulu. Kieli on hersyvää ja lapsia naurattaa ääneen varsinkin Juhanin ja Pikku-Eeron sanailu.

Mikäli seuraava sukupolvi löytää Aleksis Kiven, se voi olla suurelta osin juuri Mauri Kunnaksen ansiota.

Kaikki on suhteellista

Kuolemakaan ei estä Michael Crichtonin kirjoja ilmestymästä. Vuonna 2008 kuolleen menestyskirjailijan keskeneräisen käsikirjoituksen viimeisteli Richard Preston. Prestonin "Cobra Event" oli sekä minun että Bill Clintonin mielestä uskottava ja jännittävä, joten luulisi että Preston sopii Crichtonin teknotrillerin kanssakirjoittajaksi. Lopputulos ei kuitenkaan tee kummallekaan kirjailijalle oikeutta.

Olen otollista lukijakuntaa luonnontieteitä käsitteleville seikkailuille ja minut on helppo vakuuttaa dinosauruksista ja vaikka mistä, mutta "Micron" tekninen puoli ei tyydyttänyt edes minunlaistani humanistia. Kirjassa käytetty teknologia näyttää vaivaavan myös Prestonia, joka yrittää parhaansa mukaan lakaista siihen liittyviä ongelmia maton alle. Ehkä Crichtonilla oli ollut ratkaisut mielessään, sillä on vaikea uskoa, että hän olisi päästänyt näin puolitekoista kirjaa käsistään.

Kirjan idea on kiinnostava, joskaan ei ihan uusi. Kirjassa ympäröivää luontoa tutkitaan lähietäisyydeltä ja se avaa aivan uusia näkökulmia maailmaan. Henkilögalleria on melko kaavamainen, mikä ei sinällään haittaa. Aivan kuin vitsinä mukaan on heitetty postmoderni teoreetikko, jonka mukaan kaikki todellakin on suhteellista. Tarinan kehittely on väkinäistä. Vaikka maaliin asti päästäänkin, niin matkalla on ollut niin paljon selittelyn makua, että kirjan hyvät puolet katoavat kuin hyönteiset viidakkoon.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Micro
Kirjailija: Michael Crichton ja Richard Peston
Kustantaja: Harper (2012)

Mian arvio: ** +

Onnellisuus on suhteellista

Lisää ajattelemisen aihetta: This isn't Happiness

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Riittääkö Suomen voima, kysyi Ilta-Sanomat pari viikkoa sitten, tätä on vastassa itärajan takana. Artikkelissa listattiin Venäjän aseistusta, kuten ydinkäyttöisiä sukellusveneitä sekä tiedustelusatelliitteja, ja verrattiin sitä Suomen aseistukseen. Asetelma oli selvä. Onneksi Juha Nummisen uusimmassa kirjassa tästä asetelmasta saadaan monitasoisempi, kun venäläinen tiedustelu-upseeri komennetaan Suomeen huonontamaan maiden välejä sotatilaan saakka.

Nummisen kirja onnistuu aiheen käsittelyssä monessakin mielessä. Numminen saa esitettyä tämän nukkavierun, kylmän sodan aikaisen asetelman kiinnostavasti ja niin selvästi nykypäivään sitoen, että lukijaa melkein pelottaa. Ja kirja on jännittävä muutenkin. Suurimman vaikutuksen minuun teki se, että kirjassa viitattiin kahteen aikaisempaan kirjaan, kahteen itsenäiseen tarinaan 25 ja 17 vuoden takaa, jotka nyt yhdistyivät. Tämä kirja oli taattua Nummis-tyyliä ja hieno osoitus lankojen punomisesta yhteen.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Räjähdyspiste
Kirjailija: Juha Numminen
Kustantaja: Crime Time (2011)

Mian arvio: ****

Korttitalo

Oho, nuorisoa on ollut ennenkin. Ja se musiikki, all that jazz. Ensimmäisen maailmansodan kokeneen, kadotetun sukupolven ääni F. Scott Fitzgerald kuvaa kirjassaan ”The Great Gatsby” nuorten aikuisten menoa New Yorkin kupeessa Long Islandilla. Jazz-aika päättyi 1930-luvun suureen lamaan, mutta Fitzgeraldin kirjassa lamasta ei ole tietoakaan. Kirjan kertoja seuraa vierestä glitteratin juhlimista ja korttitalojen romahtamista niin yksilöiden, pariskuntien kuin suurten juhlaseurueidenkin kohdalla.

Kiinnostavasta aiheesta huolimatta en pitänyt kirjasta kovinkaan paljon. Yksi syy saattaa olla se, että luin kirjan englanniksi, ja minulta meni osa kuvailusta ohi. Katsoin sanakirjasta mitä tarkoittaa jaunty, sillä sitä käytettiin kirjassa usein, mutta kaikkea en viitsinyt tarkistaa. Toki ymmärsin suurimman osan ja toisaalta nautin vanhentuneesta kielestä, jossa gay ja snob tarkoittavat sitä mitä ne alun perin tarkoittivat. Samalla mietin sitä, miten sanojen käyttötarkoitus muuttuu, asia jota olemme sivunneet tässä blogissa aikaisemminkin.

Woody Allenin elokuvassa ”Midnight in Paris” seikkailee Ernest Hemingwayn lisäksi mm. F. Scott Fitzgerald ja Zelda-vaimo. Kirjahyllyssäni odottaa heidän suhdettaan käsittelevä kirja ”Yö on hellä”, ja ehkä palaan aiheeseen myöhemmin. Nyt jään odottamaan Great Gatsbyn uutta elokuvasovitusta. Trailerin perusteella elokuva näyttää oikein hyvältä. Kun katsoin trailerin uudestaan kirjan luettuani, ymmärsin kohtauksista paljon enemmän.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: The Great Gatsby (1925)
Kirjailija: F. Scott Fitzgerald
Kustantaja: Wordsworth Classics (1993)

Mian arvio: ** 1/2

Panamassa kaikki on paremmin

Kirjahullun iltasatuviikot jatkuvat. Kun iltasatuja luetaan joka ilta, tulee lastenkirjallisuutta luettua huomaamatta vino pino. Onneksi maailmassa on aika monta hyvää lastenkirjaa, vaikka luokattoman huonoja löytyy toki vielä enemmän. Muutama viikko sitten yöpöydälle nostettiin puolalais-saksalaisen Janoschin eli Horst Eckertin iki-ihana kokoelmateos Suuri Panamakirja. Kirja kaivettiin kirjahyllystä kuuntelijan pyynnöstä jo monennetta kertaa, koska se on kuuntelijaa lainatakseni ”ihan vaan kauhean hyvä”. TopTen-osastoon, sanovat ääneen lukevat vanhemmat.

Suureen Panamakirjaan on koottu kaikki kuusi pikku tiikerin ja pikku karhun seikkailua. Ystävykset asustavat kodikkaassa majassa joen varrella, joutuvat monenlaisiin seikkailuihin ja tapaavat uusia ystäviä. Tarinat ovat viisaita ja lämminhenkisiä. Parhaimmillaan kertomukset herättelevät lukijansa kyynisestä horroksesta, johon aikuisuus ihmisen valitettavan usein ajaa. Lukuhetken jälkeen sitä huomaa hymyilevänsä, kun elämä on oikeasti aika yksinkertaista, kun sitä tarkemmin ajattelee. Ja mikä parasta, kuuntelija tykkää ja vaipuu levollisena unten maille.

-Panamassa, se sanoi, kaikki on paljon ihanampaa, tiedätkö sen. Koko Panama tuoksuu banaaneilta. Panama on unelmiemme maa, Tiikeri. Heti huomenna meidän on lähdettävä Panamaan, vai mitä sinä arvelet?

-Heti huomenna, Pikku Tiikeri sanoi,

-Eikä meidän tarvitse pelätä mitään. Mutta kuule, Karhu, tiikeriankan minä otan mukaan.

Seuraavana aamuna ne heräsivät vieläkin aikaisemmin kuin tavallisesti.

-Kun emme tunne tietä, pikku Karhu sanoi, tarvitsemme tienviitan. 

Niinpä se otti laatikosta laudan ja teki siitä tienviitan.

Onnellinen elämä on pienistä asioista kiinni, eikä siihen tarvita kuin hieman sieniä ja tammukoita. Ja se hyvä ystävä.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Suuri Panamakirja

Kirjailija: Janosch

Suomentaja: Riitta Mäyrälä

Kustantaja: WSOY (2004)

Lempeästi hullu arvio: *****