perjantai 30. joulukuuta 2011

Maalarikissojen matkassa


Tytär pyysi joulupukilta lisää Tammen kultaisia kirjoja ja yhdestä lahjapaketista paljastuikin "Maalarikissat". Paitsi tytärtä, kirja miellytti myös minua suuresti.

Kirjassa maalarikissat Kasi ja Masi haluavat vihreää väriä ja yrittävät saada sitä aikaan sekoittamalla eri värejä keskenään. Näin he saavatkin aikaan vaaleanpunaista ja violettia, ja lopulta sitä vihreääkin:

Oi ihmeelliset kissat, Kasi ja Masi!
Viimein he ihan sattumalta sekoittivat keltaista ja sinistä.
Ja sitten he saivat väreistä näistä
niin vihreää kuin ruoho on viheriäistä,
kuin lehtipuu on vihreä
kuin saaret meren keskellä.

Tästä innostuneena he uneksivat väreistä ja olivat
ihan villinä ilosta ja kehräsivät
ja kirmasivat
ja syöksyivät
ja hyppivät
ja loikkivat
.
Kirsi Kunnaksen suomennos on riemastuttava.



Kirjan kuvitus on Alice ja Martin Provensenin käsialaa, ja sai minut innostumaan. Nämähän ovat kuin Marc Chagallin maalauksista! Vuohi, viulunsoittaja, värikkäät hahmot, venäläiset talot ja juutalaissymboliikka. Halusin selvittää onko kyseessä tribuutti Chagallille. Kävimme tyttären kanssa läpi kaikki kotimme taidekirjat ja löytyipä meiltä julistekirjakin Chagallin töistä. En löytänyt suoraa esikuvaa, mutta taidekirjojen selailu yhdessä kolmevuotiaan kanssa oli kovin antoisaa. Seuraavaksi internet-hakuja, mutta ainakaan kukaan muu ei ole yhdistänyt Maalarikissoja Chagalliin. Tyydyn ajattelemaan, että taiteilija on toiminut innoittajana kirjalle, jossa esitellään ihania, kirkkaita värejä.

Seuraavaksi innostuin kirjan kirjoittajasta, Margaret Wise Brownista, joka on kirjoittanut kymmeniä ja taas kymmeniä valtavan suosittuja lastenkirjoja. Meiltäkin löytyi useita, samaisesta Tammen kultaisten kirjojen sarjasta. Löysin myös toistaiseksi suomentamattoman teoksen jonka halusin tilata, joten nyt on postissa tulossa Brownin kirja "Goodnight Moon". Margaret Wise Brown on lisäksi elänyt hyvin kiinnostavan elämän, mm. treffaillut Espanjan Juan Carlosia, ollut pitkässä suhteessa kirjailija/näyttelijätär Blanche Oerlichsin kanssa (John Barrymoren ex-vaimo) ja ollut kihloissa Rockefellerin kanssa kunnes kuoli vuonna 1952 vain 42-vuotiaana, kun selvittyään leikkauksesta esitteli lääkärille miten hyvin voi: nosti jalkansa korkealle cancan-tyyliin, mistä johtuen veritulppa jalasta irtosi ja kulkeutui sydämeen. Brownilta jäi yli 70 julkaisematonta käsikirjoitusta, ja hänen kirjojaan myydään edelleen, ympäri maailmaa.

On ihan pakko käyttää huutomerkkejä.
Mikä elämä!
Mikä värikylläisyys!
Mikä taide!

Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Margaret Wise Brown
Nimi: Maalarikissat
Alkuperäinen nimi: Color Kittens (1949)
Suomentaja: Kirsi Kunnas
Kustantaja: Tammen kultaiset kirjat 23 (2008)

Asteriinan arvio: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti