Viisikko seikkailee

Kaipasin kevyttä englanninkielistä luettavaa ja hyllystä löytyi Thomas Blockin lentojännäri Open Skies. Siinä entinen lentokapteeni, nykyinen harrastelijayksityisetsivä Jack palkataan suuren lentoyhtiön toimesta selvittämään erään lentäjän kuolemantapausta ja siihen mahdollisesti liittyvää salakuljetusjuttua. Hämärämiesten hommia on hankala selvittää yksin, joten Jack ottaa mukaansa erossa asuvan vaimonsa Susanin, parhaan kaverinsa, autokauppias-Maxin sekä uuden tuttavuuden, lentoemäntä-Tracyn. Kun mukaan otetaan vielä mukava lentokapteeni Izzy, viisikko on kasassa!

Ei kun seikkailemaan. Viisikko murtautuu hämärämiesten asuntoon ja vaikka sieltä ei löydy mitään, niin yhtäkkiä puhelin soi. Vastaaja menee päälle ja raskauttavaa tietoa paljastuu. Että sattuikin! Välillä Jack ja Max ovat mukana pum-pum-leikeissä (oikeilla pyssyillä) ja ajavat takaa hämärämiesten autoja. Onneksi Jackilla on BMW, jota kirjassa hehkutetaan niin että lukijaa hävettää. Otteita takaa-ajokohtauksesta:

By then, she had disappeared from sight – but I knew that I could catch up by using some of the BMW´s superb performance. By paying enough money for his wheels, a person could do a sterling impersonation of a Grand Prix driver.

The BMW responded as if it could read my thoughts; left, right, a jab of brake, a touch of acceleration.

Because the BMW turned and accelerated so much better than the car I was chasing, I was catching up quickly.

After the last turn, the driver slammed on his brakes – trying, I suppose, to get me to drive into him and wreck my car. The BMW´s brakes were better, though, so the cars never touched. I silently thanked God that Susan had kept up with the car´s maintenance programme, just as I had.

Tosiaan, välit tulevan ex-vaimon kanssa ovat niin lämpimät, että autosta tai muustakaan ei ole riitaa. Viisikon ryhmädynamiikka herättää kuitenkin kysymyksiä, sillä Jackille kehittyy tunteita myös Tracya kohtaan. Eikä ihme, sillä molemmat naiset ovat kauniita ja älykkäitä, eikä yhtään mustasukkaisia. Heidät erottaa kirjassa se, että Susan on brunette ja Tracy blondi. Max ja Izzy taas ovat tosi mukavia kavereita.

Luin kirjaa hämmästyneenä eteenpäin ja loppuun saakka, sillä odotin että joku viisikosta paljastuu roistoksi. Näin ei käynyt, vaan kaikki mukavat ja kauniit ihmiset olivat hyviä ja kaikki typerät ja rumat ihmiset pahoja. En ole lukenut oikeita viisikko-kirjoja vuosikymmeniin, mutta olen varma, että ne ovat parempia kuin tämä nelikymppisten juppien seikkailu.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Open Skies
Kirjailija: Thomas Block
Kustantaja: New English Library (1990)

Mian arvio: *

Kirjatalo, toinen otos

Matej Kren

Kirjatalojen rakentelu on näemmä taiteilijoiden mieleen. Ohessa tsekkiläisen taiteilijan Matej Krenin kookkaampi näkemys kirjatalosta, nimeltä "The Book Cell Project". Matej Kren tuntuu rakastavan kirjoja, sillä teos ei ole taiteilijan ainoa kirja-aiheinen työ. Lisää kuvia löytyy täältä. Ja  täältä voi lukea lisää taiteilijasta.

Hauskaa vappua kaikille!

Mielensäpahoittajan miniä

Kirjahullun puoliso piipahti Kirjan ja ruusun päivänä kirjakaupassa ja sai kaupanpäällisiksi Tuomas Kyrön Miniän. Ja pakkohan se oli lukea. Melkeinpä yhdeltä istumalta.

Kirjahullu ei ole lukenut Kyrön Mielensäpahoittajaa koskaan kokonaan, koska kyseistä kirjaa voi lukea myös pätkissä. Aina kun kaipaa perspektiiviä omaan olemiseensa. Elämässä kun on aika monta pikkuasiaa, joihin ei  ihan oikeasti kannattaisi kiinnittää mitään huomiota.

Kyrön Miniä kertoo appiukon ja miniän haastavan herkullisesta suhteesta. Toinen on pikkukylän kasvatti ja toinen helsinkiläinen uratykki. Toinen syö mozzarellaa ja kirsikkatomaatteja ja toinen HK:n sinistä ja perunaa. Toinen uskoo ulkoilmaan, toinen vannoo koneellisen ilmanvaihdon nimiin. Välissä on puoli vuosisataa ja täysin erilainen asenne elämään.

..koetan löytää oikean lahjan, joka aiheuttaisi appiukossa vilpittömän, välittömän ja vastustamattoman reaktion. Vielä en ole onnistunut. Kylpylälahjakortista appiukko pahastui, samoin uudesta ergonomisesta halkaisukirveestä. Sanoi pärjänneensä samalla saunalla ja isänsä perintökirveellä oikein hyvin 1930-luvulta lähtien.

Kun sysisuomen pappa sitten saapuu yllättäen miniänsä luo viikonlopuksi sairaslomailemaan, on katastrofikeitos valmis. Umpimielinen appiukko matkaa pääkaupunkiin perunoineen, itsetehtyine mehuineen ja omine lakanoineen sekä ajatuksineen. Ja miniä tuntee itsensä jälleen pikkutytöksi, joka ei osaa tehdä mitään oikein.

- Huomenna otetaan ihan rauhallisesti, minä sanon.

- Voit lepuuttaa jalkaa ja olla vain.

- Kyllä ei ole ihmisen hyvä vain olla.

- Tarkoitan että…

- Kyllä en olisi näin hyvässä kunnossa, jos olisin vain ollut.

- Eikä kun että…

- Ei mitään kun että. Nyt unille ja huomenna hommiin.

- Hommiin?

- Aina on jotain hommia.

Kyrön Miniä on taitavasti kirjoitettu. Kahden tyystin erilaisen maailman kohtaaminen on täynnä komiikkaa, farssia ja surkuhupaisia tilanteita. Miniä ja appiukko yrittävät epätoivoisesti ymmärtää toisiaan ihmisinä, mutta kyllähän se vaikeaa on, kun toinen puhuu perusta ja toinen perunoista. Kuin eri planeetoilta ovat, vaikka ihmisiä ovat molemmat.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Miniä

Kirjailija: Tuomas Kyrö

Kustantaja: Kirjakauppaliitto (2012)

Lempeästi hullu arvio: ****

Sana taidetta



Saako kuvaan kirjoittaa?

Opiskeluaikoina kirjoitin paperin dadasta ja olin innoissani sanasta ja taiteesta. Tämänkertainen kiinnostus liittyy enemmänkin tauluihin, joihin on sotkettu sanoja. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana? Camilla Grayn mukaan futurismi tuli Venäjällä ensin maalaustaiteeseen ja sen jälkeen kirjallisuuteen, ja monet runoilijat aloittivat maalareina.

Futurismi liikkeenä lähti Italiasta ja Espoon taidemuseossa EMMA:ssa on aiheeseen liittyvä näyttely.

Ruusuja kirjoille

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO julisti vuonna 1995 Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan päiväksi. UNESCOn julistuksessa kerrotaan näin:

Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina.

Kirjahullu on taipuvainen ajattelemaan, että moni konflikti olisi vältetty, jos erilaisia ajatusmaailmoja edustavat ihmiset olisivat valinneet yhteisen kirjan luettavakseen ja keskustelleet sitten rauhanomaisesti lukemastaan.

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää kaikille!

Kirjoista eroon

Kirjahyllykeskustelussa on jo todettu, että loputtomasti ei kirjoja kotiin mahdu. Olenkin vähitellen pyrkinyt evoluoitumaan kirjahullusta lukutoukaksi niin, että fyysisiä kirjoja ei tulisi jatkuvasti lisää. Pyrin lukemaan kirjani Kindlellä, lainaamaan kirjastosta ja kavereilta, ja olen alkanut myös vähitellen luopua kirjoistani.

Harrastaako kukaan bookcrossingia? Idea vapautetuista kirjoista on mielestäni loistava, mutta en jaksa innostua ylenmääräisestä verkostoitumisesta myös tällä elämän alueella. Voisin hyvin jättää kirjoja löydettäväksi, mutta en ole kiinnostunut seuraamaan niiden kohtaloa. Tämä ei tietenkään ole välttämätöntä, mutta vielä en ole krossausta kokeillut.

Olen viime aikoina alkanut antaa kirjojani lahjaksi. Tykkään antaa lahjoja, mutta en halua saattaa lahjan vastaanottajaa kiusalliseen tilanteeseen ("mitä se nyt noin, pitääkö mun antaa sille kans jotain?"). Siispä olen antanut omasta hyllystäni lahjaksi kirjan, josta uskon lahjansaajan pitävän. Käytetyllä kirjalla ei ole juurikaan rahallista arvoa, joten siinä on ihan oikeasti ajatus tärkein. Kun annan pois itselleni tärkeän kirjan, annan kuitenkin toiselle jotakin arvokasta. Kirjan uusi omistaja saattaa löytää itselleen jotakin uutta, mihin ei olisi muuten törmännyt, ja minun hyllyyni tulee uuden kirjan mentävä aukko.

Lastenkirjoja meille tosin tulee koko ajan lisää, etenkin kun keksin loistavan lahjomistavan, anteeksi, siis kannustimen: tytär lakkasi saman tien herättämästä minua yöllä (etsimään unikaveria, vilkkuvaa valoa, parempia unia, jne.) kun lupasin tarran aina kun nukkuu koko yön omassa sängyssään, ja viiden tarran jälkeen uuden kirjan.

Kun meillä oli viimeksi lastenkutsut, järjestin lelunkierrätyksen samalla: kukin lapsi toi mukanaan käytetyn lelun lahjapaketissa (ehjän, noin 5 euron arvoisen tavaran), ja lähtiessään jokainen pieni vieras sai itselleen yllätyspaketin. Osassa paketeista oli kirjoja, ja ensi kerralla tämän voisikin järjestää kirjavaihtona.

Ja ei kun paketoimaan seuraavaa kirjalahjaa!

Kirjatalo

Kuva: Miler Lagos

Haluaisitteko asua kirjatalossa? Kolumbialainen taiteilija Miler Lagos on luonut "Home" -taideteoksensa asettelemalla kirjoja majamaiseksi rakennelmaksi.

Kirjahullun huushollista löytyy ainakin vino pino sellaisia kirjoja, jotka eivät mahdu kirjahyllyyn ja joita ei tule enää luettua. Ehkä tätä ajatusta voisi hyödyntää vaikkapa lasten salamajojen rakentelussa?

Teetä ilman sympatiaa

Elettiin sitä siunattua aikaa, jolloin puhelin ja sähkövalo edustivat korkeinta edistystä ja ylellisyyttä, jolloin vitamiinien olemassaoloa ei vielä edes aavistettu ja jolloin lentokoneet olivat kokeilua, jolle useimmat kohauttivat olkapäitään. Elettiin vuotta 1910 ja Dimalla oli ikää kuusi vuotta.

Aikakauden kuvauksena kirjahyllystä löytynyt Jascha Golowanjukin kirja Hopeahaapojen maa vaikutti hyvältä valinnalta. Kirja seuraa Diman (Dimitrin) elämää Venäjän vallankumoukseen saakka. Siunattua aikaa kirjassa ei eletty missään vaiheessa, vaan äitinsä vihaama Dima joutui selviytymään kuten parhaaksi näki.

Edistyksestä ei kaukana Volgan varrella olevassa kaupungissa tiedetty mitään. Ruokien vitamiinipitoisuus ei ollut oleellista vaan se, riittääkö ruoka. Useimmiten ei riittänyt. Ja tämä tilanne paheni vallankumouksen, sekasorron ja nälänhädän aikana. Vasta silloin köyhyys ja kurjuus muuttuivat oikeaksi eloonjäämiskamppailuksi.

Aiheestaan huolimatta Jascha Golowanjukin kirja ei tehnyt mitään vaikutusta. Tarinassa Dima tutustuu vuoron perään aikuisiin ihmisiin, joilla on omat murheensa ja jotka vuorollaan pettävät pojan odotukset sairastumalla tai häipymällä. Näillä episodeilla ei ollut mitään yhteyttä toisiinsa. Kirjan surkea loppu ei sekään herättänyt sympatiaa sillä se oli niin laskelmoitu.

Olisi mieluummin pitänyt tarttua Dickensin kirjaan, jonka ostin pari kuukautta sitten kansikuvan perusteella. Ainoa mitä tästä kirjasta tarttui oli kirjan henkilöiden harjoittama loputon teen juominen. Näin paljon teetä en ole juonut pitkiin aikoihin, kun iltaisin tätä kirjaa lukiessa.

Kirja pähkinänuoressa

Kirjailija: Jascha Golowanjuk

Nimi: Hopeahaapojen maa

Alkuperäinen nimi: Silverpopplarna (1957)

Suomentanut: Reijo Wilenius
Kustantaja: Tammi (1957)

Mian arvio: *

Meren viljaa

Kun olen katsellut karttaa meren pohjasta ja sitä valtavaa aluetta, joka on tutkimatta, olen miettinyt, miksi mennä merta edemmäs kalaan. Science fiction löytyy omalta planeetaltamme. Minä en perinteisistä scifeistä kauheasti välitä, mutta olen koukussa vedenalaisiin tieteisjuttuihin ja seikkailuihin.


Ja kas kummaa, Arthur C. Clarke on minun kanssani samoilla linjoilla avaruuden ja valtamerien samankaltaisuudessa – paitsi että hän keksi idean jo 1950-luvulla. Tämä oli taas yllätys tällaiselle ei-scifien-lukijalle, joka tiesi maailmankuulun kirjailijan vain nimeltä.

The Deep Range kertoo astronautista, joka ei enää voi toimia avaruudessa, joten ammatinvaihto on paikallaan. Onneksi maailman merissä on haastetta ja tekemistä, sillä ihmiskunnan ruokahuolto on siirtynyt planktonin viljelyyn ja valaiden kasvatukseen. Tämä ei ole niin kauheaa miltä kuulostaa, sillä meren viljaa ja karjaa hoidetaan kirjassa mahdollisimman humaanilla tavalla. Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista mitä luullaan.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat ehkä 2050-luvulle. Maailmassa on viisi miljardia hyvin koulutettua ihmistä, jotka elävät aidossa demokratiassa yhden maailmanhallituksen alaisuudessa. Ensimmäinen siirtokunta toimii Marsissa ja toinen Venuksessa. Nämä skenaariot eivät häirinneet minua yhtään, sillä ne tulivat tarinan ohessa. Itse asiassa ne herättivät paljon ajatuksia samalla kun itse tarina kulki sujuvasti eteenpäin.

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: The Deep Range

Kirjaiija: Arthur C. Clarke

Kustantaja: Bantam (1958, 1991)

Mian arvio: ****

Tahra ihmisessä

Kirjahullun lukeminen on ollut viime aikoina yskivää. Pitäisihän tällä lukukokemuksella olla toki selvää, ettei lukemisesta saa kauheasti irti, jos ei jaksa keskittyä lukemaansa. Kielen hienoudet, syvemmät tasot ja metatason kritiikki menevät hieman yli hilseen, jos kirjaa lukee puoliksi pilkkien ja vain toista silmää auki pitäen. Ja niin siinä sitten käy, että Philip Rothin kaltaisen mestarin hienostuneimmat nyanssit jäävät eittämättä huomaamatta ja sitä huomaa hyppivänsä tiettyjen kuvailevien jaksojen yli ja tarkkaavansa, että koska tämä luku oikein loppuu ja pääsee nukkumaan. Nolottaa, sillä Rothin Ihmisen tahra olisi ansainnut huomattavasti virkeämmän lukijan.

Rothin kirja kertoo Coleman Silkistä, professorista ja yliopiston dekaanista, jonka elämää hallitsevat isot ja vähän vielä isommat salaisuudet. Colemanin elämä on oikeastaan yhtä suurta valhetta. Coleman valehtelee paitsi läheisilleen ja työyhteisölleen, myös itselleen. Tai ei Coleman suorastaan valehtele. Hän vain jättää kertomatta asioita, koska kukaan ei kysy häneltä suoraan. Kun Colemanin suurin valhe paljastuu lukijalle, on lukijan pakko hieraista silmiään. Sillä niin suuresta ja perimmäisestä asiasta on kyse. Roth onnistuu pudottamaan lukijansa tuoliltaan ja Colemanin persoonan ristiriitaisuus paljastuu valheen syvyyden auetessa kuilun lailla.  Colemanin tahra on täynnä kohtalon ironiaa.

Colemanin kertomatta jättämistä peilataan kiinnostavasti aikansa suurimpaan valehtelujuttuun eli Clintonin seksiskandaaliin. Ja samalla maalataan kuvaa ihmisyydestä, rasismin rumuudesta ja amerikkalaisuudesta. Valehteleeko ihminen, jos jättää olennaisia asioita kertomatta itsestään? Voiko valheella olla moraalinen oikeutuksensa? Kenen tahrasta on oikeastaan kyse? Rothin kirjassa yksittäisen ihmisen valhe paljastaa lopulta amerikkalaiseen yhteiskuntaan sisäänrakennetun tahran, jota ei niin vain pestä pois.

Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Philin Roth

Nimi: The Human Stain

Kustantaja: Houghton Mifflin (2000)

Lempeästi hullu arvio: **** 

Kirjaston Leijona

Teimme räntäsateessa retken lähikirjastoomme. Mukaan tarttui monta lastenkirjaa, joista yksi, Kirjaston Leijona, ansaitsee erikoismaininnan kuvituksen ja tarinan vuoksi. Tämän kirjan luettuaan tekee mieli kirjastoon säällä kun säällä.

Kirja pähkinänkuoressa
Nimi: Kirjaston Leijona
Tekijät: Michelle Knudsen ja Kevin Hawkes
Kustantaja: Mäkelä (2007)

Reittä pitkin

Georges Duroy on nuori ja komea mies, joka ei saa elämässään mitään aikaan, kunnes tapaa kadulla vanhan tuttavansa. Duroy pääsee piireihin, joissa hän kiipeää ylös reittä pitkin. Suunta pysyy samana mutta reidet vaihtuvat.

Ranskalaisen Guy de Maupassantin ”Bel-Ami” on maino kirja. Se kuvaa armottomasti sekä Duroyn että naisystävien ajatuksia ja tekoja. Jokainen nainen on tyypiltään erilainen, mutta hahmona uskottava. Päähenkilön ajatukset näistä naisista ovat välillä julmia, välillä helliä, ja tämä tekee kirjasta pelottavan. Saamattomasta Duroysta kehkeytyy häikäilemätön toiminnan mies, joka perustelee kaikki tekonsa itselleen parhain päin. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, samoin päähenkilön sisäinen kauna ja kateus. On kiinnostavaa lukea, kuinka pitkälle psykopaatti pääsee Pariisin seurapiireissä. Jokainen luku kertoo tietystä tapahtumasta, joiden välissä voi olla pari päivää tai pari kuukautta. Suomennettu teksti ei ole mitenkään erityistä, mutta erilaisten tapahtumien kautta piirtyvä psykologinen kuvaus on terävää.

Maupassant itse oli pikkuvirkamies, joka inhosi virkojaan ja viihtyi naisten ja huvitusten parissa. Voisiko Duroy olla hänen alter egonsa, en tiedä. Wikipedian mukaan Maupassantia vaivasi kuppa 20-vuotiaasta saakka, ja aiheutti hänelle pahenevia mielenterveysongelmia. Vähän ihmettelen, ettei seurapiireissä kärsitty samasta vaivasta, meno kirjassa oli sen verran vilkasta. Kesällä tästä kirjasta tulee ensi-iltaan amerikkalainen elokuva, jonka pääosassa on Vampyyrirakastaja ja tunnettuja naisnäyttelijöitä. On vähän sääli, ettei Robert Pattinsonilla ole soreita viiksiä, joilla Duroy hurmasi naiset. Enemmän kuitenkin harmittelen sitä, että elokuvan trailerin perusteella siihen on ympätty moraalinen opetus, joka kirjasta puuttuu. Ehkä vanha ranskalainen kirja on liian kovaa kamaa nykyajan nuorisolle.  

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Bel-Ami
Kirjailija: Guy de Maupassant
Alkuperäinen nimi: Bel-Ami (1885)
Suomentaja: Arvi Nuormaa
Kustantaja: Tammi (1987)

Mian arvio: ****