sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tunnelmaa ja tuoksuja

Kun jälkikäteen muistelee jotakin kirjaa, päällimmäisenä mieleen voi tulla monenlaista - henkilöhahmo, juoni, yksittäinen innoittava kohtaus, pysähdyttävä loppu, kiinnostava ajankuva tai tiivis tunnelma. Kathryn Stockettin ”The Help” tuo mieleen kuumuuden ja keittiöt.

Kirjan päähenkilöissä ja juonessa ei ole mitään vikaa, päin vastoin. Päähenkilöitä on useita, ja he ovat kaikki kiinnostavia, rohkeita naisia, jotka puhuvat omalla äänellään omasta elämästään ja kokemuksistaan. Juoni on paikoin pysähdyttävän jännittävä, sillä kirjassa pengotaan syvältä aihetta, joka 1960-luvun Yhdysvaltojen syvässä etelässä olisi voinut saattaa kenet tahansa lynkkausjengin eteen; yksikin harha-askel tai väärä katse, ja päähenkilöiden henki on yhtä kallisarvoinen kuin kapisen karkulaispiskin.

Mutta nuo naiset (yhtä päähenkilöä lukuunottamatta) ovat mustia kotiapulaisia, jotka hääräävät päivät pitkät valkoisten rouvashenkilöiden keittiöissä, kokkaavat, pyykkäävät, puunaavat, ja ohimennessään kasvattavat näiden lapset. Keittiöissä on aina kuuma, vaikka ikkunat ovat auki ja talon rouvat viihtyvät vilpoisissa makuuhuoneissaan. Pannulla porisee ja höyryää, uunissa paistuu ja kohoaa, ja kattiloista tulvivat etelän tuoksut.

Nuori Skeeter Phelan haluaa toimittajaksi, ja löytää rohkean aiheen: mustien kotiapulaisten suhde valkoisiin emäntiinsä. Nämä mustat naiset ovat kiinteä osa perhettä, monelle lapselle ainoa välittävä aikuinen, joka ei kuitenkaan saa käyttää samaa wc:tä kuin valkoihoinen perhe. Ihminen, joka hoitaa, huoltaa ja huolehtii, mutta jota lapset kasvatetaan katsomaan alaspäin. Nämä naiset tietävät kaupungin rouvien kaikki salaisuudet, ja riskeeraavat oman ja perheensä elannon ja elämän uskaltautumalla kertomaan nimettöminä kokemuksistaan ja kohtelustaan.

Lukija tietää mitä historia myöhemmin kirjoittaa: mustat saivat käyttää samoja linja-autoja, äänioikeuden, ja lopulta jopa presidentin. Ja tupakka todellakin todettiin haitalliseksi. Mutta tuolloin oli Mississipissä turvallisempaa tupakoida ketjussa kuin avata suunsa mustaihoisten puolesta.

Kirjan tunnelma ja tuoksut jäävät mieleen pitkäksi aikaa. En olisi millään halunnut jättää sen henkilöitä, vaan olisin halunnut kuulla lisää, ja viettää vielä enemmän aikaa näissä keittiöissä, näiden naisten kanssa. On haikeaa tarttua uuteen kirjaan, joka vie nämä tunteet mennessään.

(Kirja on myös inspiroiva onnistumistarina: kyseessä on Stockettin esikoisteos, jota hän kirjoitti viiden vuoden ajan, ja tuli 45 kirjallisuusagentin tyrmäämäksi - sittemmin kirja on julkaistu 35 maassa kolmella eri kielellä, ja siitä on tekeillä myös elokuva.)




Kirja pähkinänkuoressa

Kirjailija: Kathryn Stockett
Nimi: The Help
Kustantaja: Penguin (2009)

Asteriinan arvio: ****-

5 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta. Pitänee lisätä tuolle loputtomalle listalle tämäkin.. Syvän etelän kuvaukset roturistiriitoineen ovat itselläni jääneet jotenkin vähemmälle lukemiselle. Ehkä aihepiiri on sen verran ahdistava, ettei siihen tule helposti tartuttua. Luin jokunen vuosi sitten Donna Tarttin Little Childrenin. Ei päihittänyt kirjailijan Secret Historyä, mutta ihan suositeltava syvän etelän kuvaus sekin.

    VastaaPoista
  2. Pidin tästä myös paljon, ja ajattelin samaa kirjan loppuessa: en halua erota näistä ihmisistä vielä! Varsinkin Aibeleenin ja Minnyn rehevää murretta olisin mielelläni lukenut vielä pitempäänkin.

    VastaaPoista
  3. Kieli oli tosiaan riemastuttavaa! Nämä hahmot jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Luen parhaillaan kirjaa "Two Rivers", joka sivuaa Mississippiä samoihin aikoihin (hyvin pieneltä osin, mutta kuitenkin), ja kun tuntee "The Helpin" naisten tarinan, ajankuva laajenee entisestäänkin.

    Kansalaisoikeusliikkeen aika on kovin mielenkiintoinen. Jokin aika sitten TV:stä tuli upea dokumentti "A Ripple of Hope" puheesta, jonka Robert Kennedy piti mustaihoisen yleisön edessä kun oli juuri kuullut Martin Luther Kingin murhasta. Tilanne oli todella räjähdysherkkä ja vaarallinen, mutta Kennedyn puhe liennytti väkijoukon, ja koko kaupungin. Kennedy itse murhattiin vain 4 kk myöhemmin. Miten erilainen maailma olisikaan jos nämä kaksi olisivat saaneet elää.

    VastaaPoista
  4. Jos elokuvaversio kutkuttaa, niin tässä linkki traileriin:

    http://www.imdb.com/video/screenplay/vi2116263193/

    VastaaPoista
  5. Katsoin elokuvan. Kosketti ja itketti, suosittelen.

    Oscar-ehdokkuuksia jopa neljä: paras elokuva, paras naispääosa ja kaksi naisten sivuosaehdokkuutta. Jos tarina oli vahva ja kirjan hahmot aitoja ja reheviä, niin nämä upeat naisnäyttelijät saivat henkilöhahmot elämään ja tekivät elokuvasta mahtavan. Oli varmaankin hyvä odottaa näinkin kauan ennen kuin katsoi leffan lukukokemuksen jälkeen - nyt se oli itsenäinen taide-elämys ja sellaisena ihan parhaasta päästä.

    Asteriinan arvio elokuvasta: ****

    VastaaPoista